
tomaattipiirakka
Voiko olla maistuvampaa, kuin kotimaisista tomaateista valmistettu piirakka 🍅🍋
Meillä vietettiin eilen nuorimman 8-vuotis synttäreitä ja tarjolla oli mm. kahden juuston tomaattipiirakkaa. Menekistä päätellen vieraatkin tykkäsivät, joten laitetaan resepti jakoon☺️
Piirakan pohja on tehty Pirkka valmistaikinasta.
Ainekset:
1 pkt valmistaikina, suolaiseen leivotaan
1 pkt laktoositonta mascarpone juustoa
1 pkt laktoositonta feta juustoa esim. Arla apetina palajuusto 200 g
noin 300g tomaatteja, kannattaa laittaa eri kokoisia ja värisiä
puolikas sitruuna
tuoretta pinaattia
tuoretta basilikaa
suolaa
mustapippuria
Valmistus:
1. Valmistele piirakkataikina paketin ohjeen mukaan.
2. Laita mascarpone kulhoon, murustele sekaan feta ronskeina palasina.
3. Purista joukkoon puolikkaan sitruunan mehu, rouhi makusi mukaan mustapippuria, sekä suolaa ja sekoita.
4. Levitä seos piirakkapohjan päälle. Asettele päälle tomaatteja vieri viereen, sillä ne menevät kasaan uunissa. Laita päälle vielä tuoreita pinaatinlehtiä.
5. Paista uunissa 200 asteessa noin 30 minuuttia.
6. Ripottele valmiin piirakan päälle basilikan lehtiä ja tarjoile balsamico kastikkeen kanssa.