kesäkeitto

Tyttöjen ja mun lemppari vuodenaika on kesä. Tykätään kyllä kaikista muistakin, mutta kesän valoisuus, lämpö ja luonnon vehreys ovat niin ylivertaisia muihin nähden, että menee ykköseksi☀️

Kesällä saadaan myös nauttia monipuolisesti kotimaisista kasviksista, jotka ovat kasvaneet lähellä, puhtaassa luonnossa 💚 kesäkeittoon niitä saakin laittaa reilusti.

Ainekset:

5 kpl varhaisperunaa
1 nippu porkkanoita ( 5kpl )
1 nippu retiisejä
1 pienehkö kukkakaali
1 kesäsipuli
4 dl maitoa
pari kourallista herneenpalkoja
ruohosipulia
1/2 pkt Valio Koskenlaskija sulatejuustoa
nokare voita kuullottamiseen
valkopippuria
suolaa

Valmistus:

1. Harjaa perunat puhtaaksi ja pilko valmiiksi. Paloittele myös kukkakaali, porkkanat ja retiisi, sekä silppua kesäsipuli.
2. Laita kattilan pohjalle nokare voita ja kun voi on sulanut, lisää n. 2 tl suolaa ja n. 1 tl valkopippuria, pistä mukaan silputtu kesäsipuli ja kuullota pari minuuttia.
3. Lisää kattilaan pilkotut perunat, porkkanat, kukkakaali ja koskenlaskija nokareina. Laita kasvisten päälle sen verran vettä, että juuri ja juuri peittyvät. ( Jätin jopa hieman allekkin. ) Anna kiehua hiljalleen noin 10 minuuttia ja sekoittele välillä, jotta koskenlaskija sulaa tasaisesti.
4. Laita retiisiviipaleet, sekä maito kattilaan ja keitä noin viisi minuuttia, tai kunnes kasvikset ovat kypsiä.
5. Riivi herneet ja lisää keittoon, sekä silppua haluamasi määrä ruohosipulia, jolla viimeistelet keiton. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa suolaa, sekä valkopippuria.